site stats

Chile pääkaupunki

Chilen tasavalta (esp. República de Chile) eli Chile (/ˈtʃiːle/) on valtio Etelä-Amerikassa. Se on pitkä ja kapea maa Andien ja Tyynenmeren välissä. Chilen rajanaapurit ovat Peru, Bolivia ja Argentiina. Sen valtakieli on espanja, mutta siellä puhutaan myös joitain intiaanikieliä. Argentiinasta, Brasiliasta ja … See more Fyysinen maantiede Chile on pohjois-eteläsuunnassa 4 270 kilometriä pitkä, mutta leveydeltään itä-länsisuunnassa keskimäärin vain 177 kilometriä, siis hyvin pitkä ja kapea maa. Se on pohjois … See more Chilen nykyinen perustuslaki laadittiin Augusto Pinochetin presidenttikauden aikana 1980, ja siihen on myöhemmin tehty muutoksia vähentämällä senaattorien valtaa … See more Merkittävä osa chileläisistä, noin 88,9 %, on eurooppalaisten jälkeläisiä. Mapucheja on 9,1 %, aymaroita 0,7 %, muuta alkuperäisväestöä on noin 1 %. Chileläisistä noin … See more Musiikki ja tanssi Perinteinen chileläinen kansantanssi on cueca. Siinä esitetään miehen kosiskelua ja naisen … See more Pääartikkeli: Chilen historia Nykyisen Chilen alueella asui aikoinaan useita intiaaniryhmiä, joista suurin olivat mapuchet. Maan pohjoisosissa oli myös inkoja. … See more Pääartikkeli: Chilen alueet Chile jakautuu 15 alueeseen (esp. Región). Yksi niistä on Santiagon metropolialue. Alueiden johdossa … See more Talous Chilen talous perustuu maatalouteen, kalastukseen, metsätalouteen ja kaivannaistoimintaan. Chile on ollut 2000-luvulla yksi Latinalaisen Amerikan nopeiten kasvavia talouksia. Yhteiskunnalliset … See more WebChilen tasavalta (esp. República de Chile) eli Chile (/ˈtʃiːle/) on valtio Etelä-Amerikassa. Se on pitkä ja kapea maa Andien ja Tyynenmeren välissä. Chilen rajanaapurit ovat Peru, …

Chilen pääkaupunki in English - Finnish-English Dictionary Glosbe

WebSen tärkeimmät nähtävyydet ovat vuoret, jotka näkyvät kaikkialla ja jotka pysyvät turistikuvissa. Ennen heidän suuruutensa ihmistä tuntuu pieneltä hyönteiseltä, eikä … WebKäännös sanasta "Chilen pääkaupunki" kielelle englanti . Gran Santiago, Santiago, Santiago de Chile ovat suosituimmat käännökset sanasta "Chilen pääkaupunki" kielelle englanti. Esimerkki käännetystä lauseesta: Mikä on Chilen pääkaupunki? ↔ What's the capital of Chile? html pulldown list https://deeprootsenviro.com

Talcan perustaminen - Founding of Talca - abcdef.wiki

WebMay 14, 2011 · Valtio: Tšad, pääkaupunki on N'Djamena Valtio: Chile, pääkaupunki on Santiago Valtio: Kiina, pääkaupunki on Peking Valtio: Kolumbia, pääkaupunki on Bogota Valtio: Komorit, pääkaupunki on Moroni Valtio: Costa Rica, pääkaupunki on San Jose Valtio: Norsunluurannikko, pääkaupunki on Yamoussoukro Valtio: Kroatia, … WebTranslation of "capital of Chile" into Finnish . Chilen pääkaupunki, Gran Santiago, Santiago are the top translations of "capital of Chile" into Finnish. Sample translated sentence: … WebChile on pitkä ja kapea maa Andien vuorijonon ja Tyynen valtameren välissä. Kolmannes väestöstä asuu pääkaupungissa, mikä näkyy mm. tiedotusvälineissä tietynlaisena … hodge ashley

California man illegally adopted from Chile hugs sister for 1st time

Category:Käännös

Tags:Chile pääkaupunki

Chile pääkaupunki

8 Parasta Kielikoulua Kaupungissa Santiago Kielmatkat Espanja …

WebMay 19, 2024 · Volcano Villarica. Those with the energy and bravado should consider scaling Villarica, the mammoth volcano that towers over Pucón. It requires a strenuous eight-hour climb with crampons and ice picks, but the views from the top are so worth it. Volcano Villarica, Panguipulli, Los Ríos Region, Chile. WebFeb 6, 2024 · Chile and China sign a free-trade deal, Beijing's first in South America. Pinochet dies. 2008 - Peru files a lawsuit at the International Court of Justice in a bid to settle a long-standing ...

Chile pääkaupunki

Did you know?

Web7 hours ago · USA TODAY. 0:05. 1:00. A California man who recently learned he was taken from his mother in Chile and illegally adopted to an American couple hugged the sister … WebJul 20, 1998 · Santiago, capital of Chile. It lies on the canalized Mapocho River, with views of high Andean peaks to the east. The city was …

WebFilippiinit tunnetaan erityisesti rantalomakohteena, sillä saaristosta löytyy lukuisia paratiisisaaria. Filippiinien pitkät valkohiekkaiset rannat on kuin luotu auringonpalvontaan ja vesiurheiluun. Saariston rannoilla voi harrastaa esimerkiksi purjehdusta, surffausta, purjelautailua ja vesihiihtoa. Pääkaupunki: Manila Virallinen kieli: Filipino, Englanti … WebSijoitus perustuu 144 aitoon arvosteluun Espanja-kouluista kohteessa Santiago Kurssit alkaen vain 412 € Ilmainen peruutus Kohdistetut tarjoukset & Matalimman hinnan takuu Ilmaista ja puolueetonta neuvontaa ystävällisiltä asiantuntijoiltamme

WebJan 2, 2024 · The best time to go to Chile. The best road trips in Chile, from Patagonia to the Atacama Desert. The best beaches in Chile for swimming, surfing and camping. This … WebTässä artikkelissa luetellaan parhaat ja suosituimmat nähtävyydet paikassa Santiago, Chile: minne mennä, missä käydä ja tekemistä tässä matkakohteessa. Matkaopas kohteeseen …

WebChile on pitkä ja kapea maa Etelä-Amerikan länsiosassa, Andien ja Tyynenmeren välissä. Chilen pituus on 4 350 kilometriä ja leveys ei ylitä 180 kilometriä. Pinta-alaltaan Chile on siis vain noin 757 000 neliökilometriä. ... Maan keskiosissa sijaitsee pääkaupunki Santiago. Keskiosan ilmasto kuuluu talvisateiden ilmastoon, joten ...

WebSanan 'pääkaupunki' merkitykset, ratkaisut ja synonyymit (228 kpl) hodge associates incWebChile, Amerikan manner, Etelä-Amerikka. Tärkeimmät kaupungit : Puente Alto, Maipú, La Florida, Antofagasta ja Viña del Mar. Saatavilla olevat tiedot : Valtionpäämies, … hodge apartmentshttp://hikersbay.com/southamerica/chile?lang=fi hodge auctionshtml pulldownWebTämä oli ensimmäinen suuri kulttuuri, joka ilmestyi Galiciassa, ja jolla oli suuri kyky rakentamiseen ja arkkitehtuuriin. Tämä yhdistettiin syvään uskonnon tunteeseen, joka perustui kuolleiden kulttiin, välittäjiin ihmisen ja jumalien välillä. hodge auction companyWebChile voidaan jakaa kolmeen ilmastoalueeseen: Pohjoisessa sijaitsee yksi maapallon kuivimmista alueista, valtava Atacaman autiomaa, jonka maaperästä löytyy runsaasti … hodge automotiveWebAnexo. : Ciudades de Chile. 10 Ciudades más grandes de Chile por tamaño del territorio a una escala de 1:1. Desde mediados de los años 1920, se inició un fuerte proceso de … html purifier allowbutton